Draamakasvatus

Draamakasvatuksen aineopinnot 35 op, 2018-2020

Opintokokonaisuuteen kuuluvat opintojaksot

Vastaava yliopisto ja tiedekunta/yksikkö

Jyväskylän yliopisto – Kasvatustieteiden tiedekunta

Koulutuksen maksaminen

Koulutus laskutetaan kahdessa erässä, syksyllä 2018 ja keväällä 2019. Myös useampi erä neuvoteltavissa. 

Aikataulu

Syyskuu 2018 – Kevät 2020. Tarkemmat tiedot aikataulusta alempana.

Opintojen kohderyhmä

Opintoihin voi hakeutua, jos on suorittanut perusopinnot (ilmaisukasvatus/draamapedagogiikka/draamakasvatus; puhe- ja ilmaisukasvatus; draaman ja teatterin opettaminen) hyvin tiedoin. 

Hakeminen

Hakuaika on päättynyt.

Jos opintoja ei ole aloitettu eikä yhtään suoritusmerkintää ole kirjattu myönnettynä opinto-oikeusaikana, voi opinnot suorittaa vain hakemalla ja saamalla uuden opinto-oikeuden.

  • Valintapäätökset ilmoitetaan Jyväskylän avoimen yliopiston toimesta hakijoille viikolla 36.
  • Opintoihin valittujen tulee ottaa opintopaikka vastaan aikavälillä 10.-16.9.2018.
  • Jos kaikki eivät ota opintopaikkaa vastaan, vapautuneita paikkoja tarjotaan varasijoilla oleville ma 17.9.2018.
  • Varasijalta mukaan päässeiden tulee ottaa opintopaikka vastaan viimeistään 21.9.2018.
  • Pe 21.9.2018 tehdään lopullinen päätös ryhmän käynnistymisestä 

Tavoitteet

 Osaamistavoitteet: Opintokokonaisuuden jälkeen opiskelija osaa

  • hyödyntää draamaa yhteisöllisenä, vuorovaikutuksellisena ja kokemuksellisena taidemuotona
  • hyödyntää taiteellisen oppimisprosessin mahdollisuudet draamakasvatuksen eri genreissä
  • käsikirjoittaa, soveltaa, suunnitella ja toteuttaa erilaisia draamakasvatuksellisia kokonaisuuksia opetuksessaan ja ohjaustyössään
  • reflektoida käyttöteoriaansa opettaja-taiteilija-tutkijana ja toimia draamakasvatuksen asiantuntijana
  • käyttää draamakasvatuksen genrejä aktivoivina yhteiskunnallisina toimintamuotoina

Sisältö

Draamakasvatus on taidekasvatuksellinen ja kokemuksellinen oppiaine. Siinä opiskellaan ja tutkitaan draaman ja teatterin keinoja opetus- ja kasvatustyössä sekä draamaa taideaineena eri kasvatus- ja oppimisympäristöissä. Oppiaineena se rakentuu sosiokulttuuriseen ja yhteisölliseen oppimiseen ja korostaa taiteen osallistavaa ja tutkivaa roolia. Opettajuutta tarkastellaan eri ammattikuvia yhdistelevistä näkökulmista: opettaja-dramaturgi, opettaja-ohjaaja, opettaja-näyttelijä.

Aineopinnoissa (35 op) tavoitteena on draamaopettajalta (ilmaisutaidon opettajalta) vaadittavien opetettavan aineen opintojen suorittaminen (lukioasetus A 719/1984). Draamakasvatuksen aineopinnoissa syvennetään draaman ohjaamisen taitoja ja tietoja esittävän, osallistavan ja soveltavan draaman genreissä sekä opiskellaan draamaa eri oppiaineita integroivana tutkimusmetodina.

Aineopinnot alkavat syyskuussa ja ne on mitoitettu neljälle lukukaudelle. Opetus tapahtuu pääasiassa viikonloppuisin (pe klo 17-21 ja la klo 9-17).

Opintoihin sisältyvät seuraavat lähiopetus -jaksot ja oppimistehtävät:

Draamaopettaja oman työnsä tutkijana

  • ODKA2110 Draamakasvatuksen oppimispotentiaali  (2 op), lähijakso ja oppimistehtävä
  • ODKA2120 Tutkiva, arvioiva ja reflektoiva draamaopettajuus (3 op), verkkokurssi, lähijakso ja oppimistehtävä

Draamakasvatuksen ja teatterin historia

  • ODKA2130 Draaman ja teatterin historia (3 op), lähijakso ja verkkokurssi

Dramaturgia II

  • ODKA2140 Dramaturgia (4 op), lähijakso ja oppimistehtävä

Esittävä draama II

  • ODKA2150 Improvisaatio ja kehollinen ilmaisu (3 op), 3 lähijaksoa
  • ODKA2160 Teatteri- ja elokuvailmaisu (2 op), 2 lähijaksoa

Soveltava draama II

  • ODKA2170 Prosessidraama, foorumiteatteri ja tarinateatteri (3 op), 3 lähijaksoa
  • ODKA2180 Työpajateatteri (TIE) (3 op), 2 lähijaksoa ja oppimistehtävä

Projektiopinnot

  • ODKA2190 Projekti 1  (2 op), oppimistehtävä
  • ODKA2200 Projekti 2  (4 op), oppimistehtävä

Draamakasvatuksen tutkimus

  • ODKA2210 Proseminaari (6 op), verkkokurssi

 

Aineopintojen aikataulu syksylle 2018 – keväälle 2019 (loput tiedotetaan opiskelijoille opintojen edetessä):

 

Syksy 2018

Orientaatio 28.9.-29.9.2018

Palaute ja arviointi draamakasvatuksessa (verkkokurssi), lokakuu

Draaman ja teatterin historia (verkkokurssi), loka-marraskuu

Improvisaation jatkokurssi 12.-13.10.2018

Dramaturgia 6.-17.11.2018    

Tanssi-ilmaisu 30.11.-1.12.2018

 

Kevät 2019

Teatteriteoreetikot 25.-26.1.2019

Ohjaajantyö 8.-9.2

Prosessidraaman syventävä kurssi 15.-16.3.2019

Foorumiteatteri 5.-6.4. 2019

 

Edeltävät opinnot

Opintoihin voi hakeutua, jos on suorittanut perusopinnot (ilmaisukasvatus/draamapedagogiikka/draamakasvatus; puhe- ja ilmaisukasvatus; draaman ja teatterin opettaminen) hyvin tiedoin.

Suoritustapa

Osallistuminen lähiopetukseen ja verkkokursseille, oppimistehtävien tekeminen. Lähiopetukset järjestetään perjantai-iltaisin ja lauantaisin.

Lisätiedot

Lisätietoa draamakasvatuksen aineopinnoista koulutuskoordinaattori Jere Salolta, jere.salo[ät]tampereenkesayliopisto.fi (puh 0400 818 229).

 

  
Useita opettajia
Paikkoja vapaana
28.9.2018 - 31.7.2020
Opintopisteet 35
Osallistumismaksu 810,00

Lue lisää