Avoin yliopisto-opetusTanssipedagogiikka

Tanssipedagogiikan perusteet 25 op

Koronavirus ja tanssipedagogiikan opinnot

Olemme pienentäneet tanssipedagogiikan opintoryhmämme kokoa vuodelle 2021, jotta saamme pidettyä hyvät turvavälit opetuksessamme. Olemme varautuneet pitämään osan opinnoistamme verkkovälitteisesti tarpeen mukaan, sekä huolehdimme, että käytettävissä on kasvomaskeja ja käsidesiä.

Vastaava yliopisto ja tiedekunta/yksikkö

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu

Yleiskuvaus ja koulutuksen tavoitteet

Tanssipedagogiikan perusteet –opintokokonaisuuden tarkoituksena on antaa osallistujille perustiedot kehollisuudesta, tanssin monista muodoista, tanssin oppimisesta ja opettamisesta. Opintojen sisältö rakentuu osallistujien aiemman osaamisen ja kokemusten pohjalle ja syventää osallistujien käytännöllisiä taitoja. Tavoitteena on avata heidän omaa kehollista potentiaaliaan, syventää heidän kehollista tietoaan ja taitoaan sekä rohkaista jokaista tuottamaan omaa liikettään, tekemään havaintoja ja tulkintoja liikkeestä, tanssista ja kehollisuudesta niin ympäröivässä maailmassa yleensä kuin taiteen kontekstissa. Tavoitteena on rakentaa avara käsitys tanssista osana kulttuuria ja yhteiskuntaa, sekä kyky tuoda tanssi osaksi erilaisten yhteisöjen ja ryhmien arkea.

Kohderyhmä

Opintokokonaisuus soveltuu tanssijoille, opettajille, varhaiskasvattajille, nuoriso- ja sosiaalityöntekijöille, harrastajaryhmien vetäjille ja muille kehollisuudesta, tanssitaiteesta ja tanssinopetuksesta kiinnostuneille.

Rakenne ja sisällöt

Opintokokonaisuus koostuu neljästä viiden opintopisteen laajuisesta sisältöalueesta (á kaksi lähiopetusviikonloppua, yht. 20 op.), sekä omasta projektista (5 op). Omat projektit esitellään opintokokonaisuuden päättävässä seminaarissa (yksi lähiopetusviikonloppu). Koulutukseen sisältyy omatoimista työskentelyä ja välitehtäviä lähiopetusjaksojen ohessa.

Aikataulu
1. Jakso: 6.-7.2. ja 20.-21.2.2021
2. Jakso: 20.-22.3. ja 8.-9.5.2021
3. Jakso: 21.-22.8. ja 18.-19.9.2021
4. Jakso 23.-24.10. ja 20.-21.11.2021
5. Jakso: 11.-12.12.2021
Opetus on aina lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-17.

Opetustila: Liikelaituri, Yliopistonkatu 58, 33100 Tampere

Ilmoittautuminen ja hintatiedot

Opintokokonaisuuden hinta on 1090 €. Hintaan sisältyy Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun avoimen yliopiston rekisteröintimaksu. Opintomaksun voi maksaa kerralla verkkomaksuna ilmoittautumisen yhteydessä tai se voidaan laskuttaa  kahdessa erässä: 1. erä (545 euroa) opintojen alkaessa tammi-helmikuun vaihteessa ja toinen erä (545 euroa) elokuussa 2021. Voit ohittaa verkkomaksun antamalla ilmoittautumislomakkeella (kohdassa Yrityslaskutus) laskutustiedot: joko oman osoitteesi tai esim. työnantajan osoitteen. Jos maksajana ei ole yritys, voi Y-tunnuksen paikalle syöttää henkilötunnuksen. Mainitsethan myös lisätieto-kentässä maksavasi koulutuksen laskulla. Jos selain ohjaa sinut verkkomaksuun, voit jättää sen maksamatta ja sulkea selaimen. Jos lasku tulee jakaa kahdelle eri maksajalle (esim. osallistuja itse ja työnantaja), ota yhteyttä kesäyliopistoon. Laskutuslisä 5 euroa/lasku. Opiskelijat otetaan koulutukseen ilmoittautumisjärjestyksessä. Maksimiosallistujamäärä on 18.


Opettajat

Kokonaisuuden vastuuopettajana toimii filosofian tohtori, tanssipedagogiikan dosentti (Taideyliopisto) ja sosiaalipedagogiikan, erityisesti taiteellisen tutkimuksen ja työotteen dosentti (Itä-Suomen yliopisto) Raisa Foster

  • Muita opintojen opettajia ovat:
  • Eeva Antila, professori, T/Tanssinopettajan maisteriohjelma, Taideyliopisto
    Heli Kauppila, yliopistonlehtori, Y/Yhteinen opetus, Avoin kampus, Taideyliopisto
  • Maria Nurmela, tanssipedagogiikan maisteri, tanssitaitelija, koreografi
  • Anu Silvennoinen, tanssipedagogiikan maisteri, tanssinopettaja, tanssitaiteilija

Koulutuksesta sanottua:

"Paras asia mihin olen ikinä rahaa käyttänyt. Koulutuksen vetäjät ovat todella hyviä. Olen ollut todella tyytyväinen koulutuspäivien sisältöihin ja kulkuun."

"Erilaisten opettajien kombo on aivan mieletön rikkaus! Kiitos!"

Lisätiedot

Koulutuskoordinaattori Jere Salo, jere.salo(a)tampereenkesayliopisto.fi, puh. 0400 818 229.

Opintopisteet

25

Ilmoittautumisen tilanne

Kurssilla on tilaa

Kurssin ajankohta

6.2.2021 - 12.12.2021

Ilmoittautuminen alkaa

30.8.2020

Ilmoittautuminen päättyy

20.1.2021

Kurssimaksu

1090€

Ilmoittaudu