Kehitä ammatillista osaamistasiTyöyhteisöt

SyysTyhyT 2022

Valtakunnallinen julkishallinnon työhyvinvointi-, työsuojelu- ja työturvallisuusseminaari SyysTyhyT järjestetään Tampereella 26.-27.10.2022. Seminaarin toteutuksesta vastaavat Tampereen kesäyliopisto ja Kunnalliset työsuojelupäälliköt ry.

 

Mistä on kyse?

SyysTyhyT kutsuu lokakuussa 2022 Tampere-taloon koolle työhyvinvoinnin, työsuojelun sekä työturvallisuuden ammattilaiset ja tarjoaa laajan ja monipuolisen katsauksen ammattikentän ajankohtaisiin teemoihin. Päivien teemana on Työelämän tulevaisuus - pelikenttänä kehittyvä kunta, kaupunki ja maakunta. Asiantuntijapuheenvuoroissa laajaa kenttää tarkastellaan lainsäädännön, organisatoristen muutosten, tutkimustiedon sekä käytännöllisten esimerkkien ja hankkeiden kautta. Mielenkiintoisten puheenvuorojen lisäksi tarjolla on näytteilleasettajien osio, jossa työhyvinvoinnin. työsuojelun ja työturvallisuuden parissa toimivat organisaatiot ja yritykset esittelevät  toimintaansa. Ja tietenkin luvassa on myös spektaakkelimainen iltaohjelma, joka toteutetaan Tullikamarin Klubilla.

Tule mukaan tutustumaan työhyvinvoinnin ajankohtaisiin teemoihin, verkostoitumaan kollegoiden kanssa sekä hakemaan inspiraatiota ja uusia ideoita omaan työhösi!

 

Missä ja milloin?

Tampere-talossa 26.-27.10.2022, tarkempi ohjelma alla.

 

Kenelle?

Seminaari on suunnattu työhyvinvoinnin parissa työskenteleville ammattilaisille, kuten henkilöstöjohdolle, esimiehille, työsuojeluvaltuutetuille ja -asiamiehille, työsuojelu- ja työhyvinvointipäälliköille, työsuojelutarkastajille sekä työterveyshuollon edustajille.

 

Hinta

2 päivää (ke 26.10. ja to 27.10.) = 350€ / hlö
1 päivä = 290€ / hlö

 

Osallistumismaksu sisältää seminaariohjelman valittujen päivien osalta sekä ohjelman mukaiset tarjoilut. Iltaohjelma sisältyy osallistumismaksuun.

 

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu alla olevan linkin kautta. Voit osallistua koko ohjelmaan tai vaihtoehtoisesti vain toiseen ohjelmapäivään:

ILMOITTAUDU KOKO OHJELMAAN TÄÄLTÄ.

ILMOITTAUDU VAIN KESKIVIIKON 26.10. OHJELMAAN TÄÄLTÄ.

ILMOITTAUDU VAIN TORSTAIN 27.10. OHJELMAAN TÄÄLTÄ.


Lue lisää Tampereen kesäyliopiston ilmoittautumisten peruutusehdoista tästä linkistä.

 

Majoitus

Osallistujat vastaavat itse matka- ja majoitusjärjestelyistään. Olemme tehneet kiintiövarauksen Marriot Courtyard Tampere City -hotellista sekä Lapland Hotels Arena -hotellista.

Marriot Courtyard Tampere City:

189€ / vrk / yhden hengen huone
204€ / vrk / kahden hengen huone

Huonehintaan sisältyy aamiainen.

VARAA HUONE TÄSTÄ LINKISTÄ.

Lapland Hotels Arena:

210 € / vrk / yhden hengen huone /  Misty Comfort -huone
230 € / vrk / kahden hengen huone / Misty Comfort -huone

tai

255 € / vrk / yhden hengen huone / Mystique DeLuxe -huone saunalla
275 € / vrk / kahden hengen huone / Mystique DeLuxe -huone saunalla


Huonehintaan sisältyy aamiainen 


VARAA HUONE SÄHKÖPOSTITSE arena@laplandhotels.com tai puhelimitse 03-3830500
 

Lisätiedot

projektipäällikkö Mikko Mattila
mikko.mattila@tampereenkesayliopisto.fi
050 443 3878

 

Ohjelma

Ladattava PDF-ohjelma



Keskiviikko 26.10.2022

Tampere-talo / Duetto 1

 

8.00-9.30
Tulokahvit ja ilmoittautuminen
Näyttelyyn tutustuminen

 

9.30-9.45 
Tervetuloa SyysTyhyT -seminaariin!
Elina Hihnala-Mäkelä, hallituksen puheenjohtaja, Kunnalliset työsuojelupäälliköt ry

 

9.45-10.00 
Tampereen kaupungin tervehdys

 

10.00-10.45 
Terveenä ja turvallisesti työssä
Työterveyshuollon ja työlääketieteen professori Riitta Sauni, Tampereen yliopisto

 

10.45-11.00
Tauko

 

11.00-11.30
Aluehallintoviraston rooli työsuojelussa - valvontaa, ohjausta ja neuvontaa
Johtaja Tuija Vähänen-Koivuluoma, työsuojelun vastuualue, Länsi ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

 

11.30-12.00
Työnantajan vastuu työsuojelussa
Työelämän kehittämisen asiantuntija Marjaana Walldén, KT Kuntatyönantajat

 

12.00-13.00
Lounas
Näyttelyyn tutustuminen

 

13.00-13.45
Miten Suomi voi? Johtopäätöksiä ja suosituksia työhyvinvoinnin edistämiseksi
Erikoistutkija Janne Kaltiainen, Työterveyslaitos

 

13.45-14.30
Työhyvinvointi itseohjautuvassa organisaatiossa
Projektipäällikkö Riitta-Liisa Larjovuori, Työhyvinvoinnin tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto


14.30-15.00
Kahvit
Näyttelyyn tutustuminen

 

15.00-15.30
Työolobarometri työelämän muutosten mittarina
Erityisasiantuntija Maija Lyly-Yrjänäinen, Työ- ja elinkeinoministeriö

 

15.30-15.45
Päivän yhteenveto
Ylipainovoiman päivystävä dosentti Anitta "Iso A" Ahonen

 

19:00-23:00
IltaTyhyT Tullikamarin Klubilla
Ensimmäisen seminaaripäivän huipentaa illanvietto Tullikamarin kulttuurikeskuksen Klubilla. Luvassa on rentoa verkostoitumista  buffet-illallisen äärellä. 

 

 

Torstai 27.10.2022

Tampere-talo / Duetto 1

 

8.30-9.30
Ilmoittautuminen ja verkostoitumistapaamiset

9.30-10.15
Psykologisen turvallisuuden kehittäminen työyhteisöissä 
Erityisasiantuntija Kirsi Yli-Kaitala, Työterveyslaitos

10.15-11.00
Itsetuntemus työhyvinvoinnin lähteenä
Työterveyspsykologi Marjo Pennonen, Finla

11.00-11.30
Kuinka saada ihmiset puhumaan?
Ylikomisario Pauli Mäkelä, Poliisiammattikorkeakoulu


11.30-12.30  
Lounas
Näyttelyyn tutustuminen

 

12.30-13.45 
Kuntakentän onnistumisia ja hyviä käytänteitä:

Hyvän mielen työpaikka - Kempeleen kunta mielenterveyden edistämisen edelläkävijä
Kempeleen kunta

Virtuaalinen työnohjaaja Helvi
Helsingin kaupunki

Työn ilo -toimintamalli
Hämeenlinnan kaupunki

 

13.45-14.00  Päätössanat ja turvallista kotimatkaa
                 

Ilmoittautumisen tilanne

Hakuohjeet mainittu kuvauksessa

Kurssin ajankohta

26.10.2022 - 27.10.2022

Kurssimaksu

0€