Avoin yliopisto-opetusLuova kirjoittaminen

Seminaari

Oppiaine

Luova kirjoittaminen

Vastaava yliopisto ja tiedekunta/yksikkö

Turun yliopisto - Humanistinen tiedekunta

Ajankohta ja opetuspaikka

Lukuvuosi 2023–24 (tarkemmat aikataulut ilmoitetaan myöhemmin)

Tavoitteet

Tavoitteena on opiskelijan tekstianalyyttisen kyvyn kehittäminen ja harjaantuminen monivaiheisen kirjoittamisprosessin edellyttämään pitkäjänteiseen työskentelytapaan. Tavoitteena on oppia hallitsemaan käsikirjoituksen tekeminen ideasta ja aineistonkeruusta noin 50 liuskan mittaiseksi kaunokirjalliseksi tekstiksi. Tavoitteena on syventää käsitystä itsestä kirjoittajana.

Sisältö

Seminaarin aikana opiskelija kirjoittaa laajahkon kirjallisen harjoitustyön valitsemastaan tekstilajista. Opiskelija perehtyy tekstin ideointiin, aineiston hankintaan sekä muodon ja sisällön työstämiseen ja osallistuu myös muiden opiskelijoiden harjoitustöiden analysointiin ja arviointiin. Opiskelija kirjoittaa itsestään kirjoittajana reflektiivisen tekstin. Kurssin lopussa opiskelija koostaa teksteistään portfolion.

Suoritustapa

Osallistuminen seminaariin ja kirjallinen lopputyö ja muita luovan kirjoittamisen opintojen aikana kirjoitettuja tekstejä sekä itsereflektio näytteenä portfoliossa.

Arviointi: 0–5

Opettaja arvioi tunnilla ja kotitehtävinä kirjoitettuja tekstejä, opiskelijan aktiivisuutta, prosessin onnistumista koko matkalta, ei pelkän lopputuloksen näkökulmasta, sekä opiskelijan kykyä antaa ja saada palautetta. Aktiivisuus ilmenee läsnäolona, annettujen tehtävien suorittamisena sekä tuntikeskusteluun ja palautteenantoon osallistumisena.

Materiaali

Kurssin opettaja sopii kurssilaisten kanssa kurssin kuluessa luettavan materiaalin, esimerkiksi opiskelijan lopputyön aihepiiriin liittyvän tieto- tai kaunokirjallisen teoksen ja muut kurssin aikana luettavat kirjoittamista käsittelevät artikkelit.

Ilmoittautuminen

Opiskelijat otetaan ensisijaisesti koko opintokokonaisuuteen. Jos ryhmässä on tilaa, voit tiedustella vapaita paikkoja yksittäiselle opintojaksoille 8.9.2022 jälkeen.

Turun avoimen yliopiston rekisteröintimaksun opiskelija maksaa Turun avoimeen yliopistoon rekisteröitymisen yhteydessä. Ohjeet rekisteröitymisestä lähetetään sähköpostilla ennen opintojen alkua.

Lisätiedot

Koulutuskoordinaattori Suvi Tartia p. (03) 2238 433, 050 575 7127


Tiedot julkaistu ennakkotietoina. Muutokset mahdollisia.

Opintopisteet

10

Ilmoittautumisen tilanne

Hakuohjeet mainittu kuvauksessa

Kurssin ajankohta

4.9.2023 - 31.7.2024

Kurssimaksu

180€