Opetustilat

Saat tarkemmat tiedot opetuspaikoista kesäyliopiston henkilökunnalta ennen koulutuksen alkua. Lähetämme noin 1–2 viikkoa ennen opintojen alkua opiskelijoille sähköpostitse kurssikirjeen, jossa on kerrottu mm. kurssin opetuspaikat.

Kesäyliopistolla on viisi omaa koulutustilaa. Järjestämme koulutusta myös Tampereen yliopistolla tai muissa ulkopuolisissa tiloissa.

Huomaathan, että tila on varattu opetuksesi keston mukaan. Luokassa saattaa olla koulutusta ennen tuntiasi. Luokasta on poistuttava viimeistään varauksen päättyessä.

Kesäyliopiston omat tilat

Kaikista koulutustiloistamme löytyy ilmainen wlan, tietokone opettajalle, videotykki sekä valkotaulu ja/tai fläppitaulu. Joistain tiloista löytyy myös dokumenttikamera sekä etäkokouslaitteisto. Jos tarvitset koulutustilojen oletusvälineistöstä poikkeavia tarvikkeita tai kesäyliopiston omissa tiloissa tai välineissä ilmenee puutteita, olethan pikimmiten yhteydessä kurssin vastuuhenkilöihin.

Henkilökuntamme opastaa ovien lukitsemissa ja hälytinasioissa viimeistään kurssin alkaessa.

Pienteollisuustalon rappujen ulko-ovet ovat lukossa iltaisin. Ilmoitamme tarvittaessa opiskelijoille ovikoodit, joilla he pääsevät sisälle ulko-ovien sulkeuduttua. Opiskelijoita kannattaa muistuttaa asiasta ensimmäisellä tapaamiskerralla. Ovikoodit ja ovien sulkeutumisajat ovat:

  • Yliopistonkatu 60 A: ovi on lukossa klo 17 alkaen.
  • Kalevantie 7 C: ovi on lukossa klo 17 alkaen.

Muistathan lähtiessäsi sammuttaa valot ja tietokoneen sekä tarkistaa että luokan ikkunat ovat kiinni. Jos olet viimeinen lähtijä, sammuta kahvinkeitin ja kytke mahdollinen hälytys päälle. Muista myös lukita ovi!

Yliopisto ja muut ulkopuoliset tilat

Yliopistolla luokan ovet avautuvat automaattisesti noin 15 minuuttia ennen varauksen alkamista. Ota tarvittaessa yhteyttä vahtimestariin jos et pääse luokkaan. Vahtimestareiden piste/infopiste löytyy yliopistolla ko. rakennuksen pääaulasta.

Jos huomaat puutteita tiloissa tai välineissä, ilmoitathan siitä meille. Yliopistolla voit ottaa yhteyttä myös kiinteistön vahtimestareihin.

Muistathan lähtiessäsi ottaa omat tavarasi mukaan sekä sammuttaa tietokoneen ja valot.

Moodle

Kesäyliopistolla on oma Moodle-oppimisalusta, jonka kautta esimerkiksi materiaalien jakaminen onnistuu kätevästi. Saat lisätietoja ja opastusta Moodlen käyttöön koulutuksesi vastuuhenkilöiltä. Kesäyliopiston Moodleen pääset kirjautumaan osoitteessa https://www.tampereenkesayliopistonmoodle.org

Yliopisto-opetuksessa saattaa olla mahdollista käyttää myös ko. yliopiston Moodlea.

Materiaalien kopiointi

Jos tarvitset kopioita materiaaleista, voit lähettää monistettavat materiaalit sähköpostitse toimistoomme (toimisto[at]tampereenkesayliopisto.fi). Kopioitavien materiaalien olisi hyvä olla meillä vähintään 2 arkipäivää ennen opetusta. Laita mukaan mahdolliset erikoistoiveet (oletus on, että tulostamme materiaalit mustavalkoisina ja 2-puolisina).

Voit kopioida materiaaleja toimistollamme aukioloaikoinamme (arkisin klo 9–16) tai jättää ne toimistollemme kopioitavaksi. Jos opetuksesi on Kalevantien tiloissamme, onnistuu kopioiden ottaminen itsenäisesti siellä olevalla kopiokoneella. Yliopiston tiloissa kopioiden ottaminen ei valitettavasti ole mahdollista (paitsi omakustanteisesti).

Kopioita ottaessa noudatamme Kopioston sääntöjä. Ne löytyvät myös kopiokoneiden läheisyydestä.

Vältäthän turhaa kopioimista! Kopiokoneet on tarkoitettu ainoastaan kesäyliopiston opetuksessa käytettävän opetusmateriaalin kopioimista varten. Opiskelijat eivät saa käyttää kopiokoneita.

Opettajankoneen tunnukset ja wlan

Opettajankoneelle kirjautumiseen tarvittavat tunnukset löydät luokasta (koskee sekä omia koulutustilojamme että yliopiston tiloja).

Omissa tiloissamme on ilmainen wlan, joka on opiskelijoiden vapaasti käytettävissä. Tunnukset löytyvät luokan seinältä.

Myös yliopiston tiloissa on mahdollista käyttää yliopiston wlan-verkkoa vierailijatunnuksilla, lisätietoja saat kurssisi vastuuhenkilöiltä.