Tanssipedagogiikka

Tanssipedagogiikan perusteet 25 op

Opintokokonaisuuteen kuuluvat opintojaksot
Muutama paikka vapaana!

Vastaava yliopisto ja tiedekunta/yksikkö

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu

Yleiskuvaus ja koulutuksen tavoitteet

Tanssipedagogiikan perusteet –opintokokonaisuuden tarkoituksena on antaa osallistujille perustiedot kehollisuudesta, tanssin monista muodoista, tanssin oppimisesta ja opettamisesta. Opintojen sisältö rakentuu osallistujien aiemman osaamisen ja kokemusten pohjalle ja syventää osallistujien käytännöllisiä taitoja. Tavoitteena on avata heidän omaa kehollista potentiaaliaan, syventää heidän kehollista tietoaan ja taitoaan sekä rohkaista jokaista tuottamaan omaa liikettään, tekemään havaintoja ja tulkintoja liikkeestä, tanssista ja kehollisuudesta niin ympäröivässä maailmassa yleensä kuin taiteen kontekstissa. Tavoitteena on rakentaa avara käsitys tanssista osana kulttuuria ja yhteiskuntaa, sekä kyky tuoda tanssi osaksi erilaisten yhteisöjen ja ryhmien arkea.

Kohderyhmä

Opintokokonaisuus soveltuu tanssijoille, opettajille, varhaiskasvattajille, nuoriso- ja sosiaalityöntekijöille, harrastajaryhmien vetäjille ja muille kehollisuudesta, tanssitaiteesta ja tanssinopetuksesta kiinnostuneille.

Rakenne ja sisällöt

Opintokokonaisuus koostuu neljästä viiden opintopisteen laajuisesta sisältöalueesta (á kaksi lähiopetusviikonloppua, yht. 20 op.), sekä omasta projektista (5 op). Omat projektit esitellään opintokokonaisuuden päättävässä seminaarissa (yksi lähiopetusviikonloppu). Koulutukseen sisältyy omatoimista työskentelyä ja välitehtäviä lähiopetusjaksojen ohessa.

Aikataulu
1. Jakso: 19.-20.1.2019 ja 16.-17.2.2019
2. Jakso: 23.-24.3.2019 ja 4.-5.5.2019
3. Jakso: 24.-25.8.2019 ja 21.-22.9.2019
4. Jakso 26.-27.10.2019 ja 23.-24.11.2019
5. Jakso: 14.-15.12.2019
Opetus on aina lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-17.

Ilmoittautuminen ja hintatiedot

Opintokokonaisuuden hinta on 1090 €. Hintaan sisältyy Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun avoimen yliopiston rekisteröintimaksu. Opintomaksun voi maksaa kerralla verkkomaksuna ilmoittautumisen yhteydessä tai se voidaan laskuttaa  kahdessa erässä: 1. erä (545 euroa) opintojen alkaessa tammikuussa ja toinen erä (545 euroa) elokuussa 2019. Voit ohittaa verkkomaksun antamalla ilmoittautumislomakkeella (kohdassa Yrityslaskutus) laskutustiedot: joko oman osoitteesi tai esim. työnantajan osoitteen. Jos maksajana ei ole yritys, voi Y-tunnuksen paikalle syöttää henkilötunnuksen. Mainitsethan myös lisätieto-kentässä maksavasi koulutuksen laskulla. Jos selain ohjaa sinut verkkomaksuun, voit jättää sen maksamatta ja sulkea selaimen. Jos lasku tulee jakaa kahdelle eri maksajalle (esim. osallistuja itse ja työnantaja), ota yhteyttä kesäyliopistoon. Laskutuslisä 5 euroa/lasku. Opiskelijat otetaan koulutukseen ilmoittautumisjärjestyksessä. Maksimiosallistujamäärä on 16.

Koulutuksesta sanottua:

Paras asia mihin olen ikinä rahaa käyttänyt. Koulutuksen vetäjät ovat todella hyviä. Olen ollut todella tyytyväinen koulutuspäivien sisältöihin ja kulkuun.

Erilaisten opettajien kombo on aivan mieletön rikkaus! Kiitos!

Lisätiedot

Koulutuskoordinaattori Jere Salo, jere.salo(a)tampereenkesayliopisto.fi, puh. 0400 818 229.

  
Opettajina toimivat alan huippuosaajat ja -opettajat: FT, tanssitaiteilija Raisa Foster (vastaava vetäjä), tanssipedagogiikan prof. Eeva Anttila, Tanssitait.tri Heli Kauppila, tanssitaiteilijat Maria Nurmela ja Anu Silvennoinen
Paikkoja vapaana
19.1.2019 - 15.12.2019
Ilmoittautuminen alkaa
31.5.2018 00:00
Ilmoittautuminen päättyy
13.1.2019
Opintopisteet 25
Osallistumismaksu 1090,00

Lue lisää