Lapsi heräilee usein öisin, ja nukkumaanmeno viivästyy iltaisin. Sinulta kysytään neuvoja, kun perheen voimavarat ovat jo vähissä. Kuulostaako tutulta? Lapsiperheiden parissa työskentelevät kohtaavat tällaisia tilanteita varsin usein, tietyissä ammateissa jopa päivittäin, joten et ole varmasti kokemustesi kanssa yksin.
Uneen liittyvät pulmat eivät useinkaan ratkea heti ja helposti. Uusien tapojen opettelu vie oman aikansa, ja usein aiemmat tavat ovat syvään juurtuneita. Vanhempien väsymys ja pelot tilanteen pahenemisesta entisestään voivat jarruttaa muutosta. Monesti myös tuntuu siltä, että kaikkea on jo kokeiltu. Miten voisin vielä rohkaista ja tukea perhettä? Tämän kaiken keskellä ammattilainenkin kaipaa välillä vahvistumista ja pysähtymistä asian äärelle: Minä osaan kyllä auttaa perhettä eteenpäin.
Uutta tietoa kertyy jatkuvasti
Vanhempia voi helpottaa, kun he saavat tietoa, miten vauva oppii unitaitoja ja mitä siihen vaaditaan. Toistoja ja kärsivällisyyttä, hermoston kehittymistä. Onko sinulla jo käytössäsi kuvia tai muuta materiaalia, joilla voit helposti selittää asiaa vanhemmille?
Lapsen unta on tutkittu viime vuosina paljon ja tieto karttuu jatkuvasti. Tutkimuksissa on havaittu, että lapset heräilevät sitä useammin, mitä aktiivisemmin vanhempi itse puuttuu lapsen heräilyyn ja normaaliin liikkumiseen/ääntelyyn unen aikana. Jos lapsi oppii turvallisesti ja aikuisen tuen avulla vähitellen nukahtamaan myös itse, ja kaikkeen normaaliin liikkumiseen ei heti puututa, voi tästä olla myöhemmin perheelle paljon hyötyä.
Unirytmin kehittymistä voi tukea jo 3 kk iästä alkaen
Suomessa eletään suuri osa vuodesta hämärässä. Luonnonvalon hyödyntäminen vuorokausirytmin tukemisessa olisi mahdollista ottaa laajemminkin käyttöön. Oletko puhunut vanhempien kanssa valon merkityksestä? Valo varsinkin aamulla tahdistaa lapsen rytmiä. Jos luonnonvaloa ei ole saatavilla, on valaistuksen lisääminen kotiin yksi keino. Avataan aamuisin verhot kunnolla, hyödynnetään lisäksi kodin valaistusta ja ulkoillaan. Lapsen hormonitoiminta alkaa tukea vuorokausirytmiä yhä vahvemmin kasvun myötä.
Unirytmin kehittymistä on mahdollista tukea lempeästi noin 3 kuukauden iästä alkaen. Vauvat oppivat valtavan paljon ja vanhemmat huomaavatkin lapsensa taitojen edistymisen monissa asioissa, ehkä myös unitaidoissa. On motivoivaa, että onnistumisia nostetaan yhdessä esille. Unipäiväkirjasta on mahdollista huomata edistyminen ja toisaalta unipäiväkirja voi tuoda näkyväksi myös unta heikentäviä asioita. Saatetaan esimerkiksi havaita, että lapsi heräilee enemmän, jos hän menee myöhemmin nukkumaan.
Usein olisi mahdollista ehkäistä sellaisten uniassosiaatioiden kehittymistä, jotka alkavat koitua perheelle kuormittaviksi. Tähän tarvitaan kuitenkin tietoa etukäteen, miten toimia ja sopeuttaa tavat omaan perheeseen sopiviksi. Syömisen ja nukkumisen erottaminen toisistaan lempeästi ja vähitellen lapsen kasvun myötä on yksi esimerkki. Millaisesta uneen liittyvästä tiedosta vanhemmat erityisesti hyötyvät sinun kokemuksesi mukaan, jo ennen lapsen syntymää?
Tampereen kesäyliopisto järjestää ammattilaisille suunnatun koulutuksen lapsen unesta 22.11.2022 (myös etäosallistumismahdollisuus). Koulutuksessa pääset syventämään osaamistasi lapsen unesta ja unihäiriöistä, sekä saat keinoja vanhempien motivoimiseen. Muiden ammattilaisten kokemukset ovat myös opettavaisia ja koulutuksessa hyödynnetään lisäksi case-esimerkkejä.
Kouluttajana ja tämän kirjoituksen kirjoittajana toimii FM Heidi Kervinen. Heidi on koulutustaustaltaan biologi, ja on erikoistunut fysiologiaan. Heidin koulutuksissa painotetaan käytännön näkökulmaa ja lempeitä keinoja unen edistämiseen. Kurssilla ei keskitytä varsinaisiin ns. unikouluihin, vaan keskiössä on uniongelmien ennaltaehkäisy. Heidi suosii menetelmiä, jotka ovat sekä lapselle että vanhemmalle ystävällisiä, tuovat positiivisia kokemuksia ja sitä kautta vahvistavat itseluottamusta; me onnistumme! Koulutus perustuu tutkittuun tietoon ja sisältää kurssimateriaalin kuvineen, jota voit myöhemminkin käyttää esim. asiakastyössä.