Kehitä ammatillista osaamistasiOpetus, kasvatus ja ohjaus

Vastuullinen muutosjohtaminen -valmennus

Tervetuloa kesäyliopistojen yhteiselle kehittämismatkalle mukaan tutkailemaan muutosjohtamisen erilaisia näkökulmia. 

Valmennus on tarkoitettu kesäyliopistojen koko henkilöstölle, koska muutosta ei tehdä yksin johdon ja esihenkilöiden voimin. Onnistunut muutos tarvitsee jokaisen työntekijän osallistumisen ja panoksen. 

Tavoitteet ja menetelmät

Koulutuksen jälkeen osallistuja ymmärtää muutosjohtamistilanteet, joissa erityisesti vastuullisuus tulee huomioida osana kokonaisuutta. Hän kykenee viemään käynnissä olevaa muutosta strategisesti kohti kestävän kehityksen periaatteiden mukaista toimintaa.

Tuloksena laaditaan kesäyliopistokohtainen vastuullisen johtamisen suunnitelma.

Koulutus muodostuu asiantuntijoiden puheenvuoroista, yhteisistä opintopiireistä ja jokaisen kesäyliopiston sisäisistä kehittämistyöpajoista. Koulutuksessa hyödynnetään flipped learning ja uudistavan oppimisen menetelmiä. 

Aikataulu ja sisällöt

Check-in: kesäyliopiston sisäinen kehittämistyöpaja ennen ensimmäistä yhteistä tilaisuutta

Keskiviikko 26.3.2025 klo 9.30-11.00 (zoom) – asiantuntijana Minna Anttila

Keskiviikko 9.4.2025 Klo 9.30-10.30 (teams) – yhteinen opintopiiri

Torstai 10.4.2025 klo 9.30-11.00 (teams) – asiantuntijana Susanna Niinistö-Sivuranta

Keskiviikko 14.5.2025 klo 9.30-10.30 (teams) – yhteinen opintopiiri

Keskiviikko 20.8.2025 klo 9.30-10.30 (teams) -yhteinen opintopiiri

Keskiviikko 27.8.2025 klo 9.30-11.00 (teams) – asiantuntijana Arto O. Salonen

Check-out: kesäyliopiston päätöstyöpaja– Lessons Learned

Check-in

Jotta ensimmäisestä asiantuntijan puheenvuorosta saamme mahdollisimman suuren hyödyn irti, ensimmäinen tehtävä on järjestää oman kesäyliopiston sisällä sisäinen työpaja. Työpajan muodon ja toteutustavan jokainen kesäyliopisto päättää itse. Se kuitenkin tulee järjestää ennen 26.3.2025.

Tehtävä: Oman kesäyliopiston tilanteen arviointi

Keskustelkaa ja tunnistakaa yhdessä

- Mitkä asiat haastavat muutokseen omassa kesäyliopistossamme?

- Liittyvätkö ne esimerkiksi seuraaviin tekijöihin: talous ja rahoitus, koulutuspolitiikan muutokset, asiakkaiden odotukset ja tarpeet? Vai onko merkittävin muutosdraiveri kestävän kehityksen ja vastuullisuuden vaade?

- Kuinka suuresta muutoksesta on kysymys? Millaisia resursseja muutoksen läpivienti edellyttää?

Yhteisen pohdintanne tuotos johdattelee ajatusten suuntaamista kohti ensimmäistä asiantuntijapuheenvuoroa.

Lisätiedot

Luentosarja on Opetushallituksen rahoittamaa henkilöstökoulutusta ja se on maksuton vapaan sivistystyön oppilaitosten henkilöstölle. Luentosarja liittyy osaksi Osallistavan muutosjohtamisen askelmerkit kesäyliopistoissa -hanketta, jota koordinoi Tampereen kesäyliopisto. 

Vastuullinen muutosjohtaminen valmennus:

Raija Meriläinen, Helsingin seudun kesäyliopisto
raija.merilainen@hsky.fi

Osallistavan muutosjohtamisen askelmerkit kesäyliopistoissa -hanke:

Mikko Mattila, Tampereen kesäyliopisto
mikko.mattila@tampereenkesayliopisto.fi

Ilmoittautumisen tilanne

Kurssilla on tilaa

Kurssin ajankohta

26.3.2025 - 27.8.2025

Ilmoittautuminen alkaa

26.2.2025

Ilmoittautuminen päättyy

30.4.2025

Kurssimaksu

0€

Ilmoittaudu