Oikeustieteen opinnot

Tampereen kesäyliopistossa voit suorittaa yliopistojen oikeustieteellisiä opintoja avoimina yliopisto-opintoina sekä kehittää ja päivittää muiden koulutustemme avulla ammattitaitoasi oikeudellista osaamista vaativiin tehtäviin ja tilanteisiin.

Tampereen kesäyliopisto on avoin kaikille – ympäri vuoden.

Avoimet yliopisto-opinnot

Opiskelemalla oikeustieteitä avoimina yliopisto-opintoina voit muun muassa helpottaa pääsykokeisiin valmistautumista ja parantaa mahdollisuuksiasi päästä opiskelemaan oikeustieteitä yliopistoon. Suorittamasi opintopisteet voit tietyin edellytyksin saada liitettyä osaksi tutkintoasi yliopistossa ja niitä voi käyttää myös väylähakuun, jos kyse on saman yliopiston vaatimusten mukaisista opinnoista. Avoimen yliopiston väylän kautta voi hakea opiskelijaksi Turun yliopistoon ilman valintakoetta.

Opintojaksot soveltuvat hyvin myös omien ammatillisten valmiuksien kehittämiseen ja päivittämiseen.

Opintojaksoihin kuuluva lähiopetus järjestetään Tampereella arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Osa opinnoista järjestetään verkon välityksellä. Avoin yliopisto-opiskelu on maksullista.

Johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun I

Johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun on oikeustieteen opiskeluun orientoiva opintojakso, joka on oltava suoritettuna ennen muille Turun yliopiston avoimina yliopisto-opintoina järjestettäville oikeustieteen opintojaksoille osallistumista. Se soveltuu myös lukiolaisille ja muille, jotka haluavat tutustua oikeustieteeseen tieteenalana sekä saada yleiskuvan oikeustieteen käsitteistöstä ja opiskeluun liittyvistä keskeisistä teemoista ja taidoista.

Kurssi järjestetään Tampereen kesäyliopistossa seuraavan kerran kesällä 2025. Sen voi suorittaa myös oman aikataulun mukaan verkkokurssina Turun yliopiston avoimeen yliopistoon.

Kesän 2025 kurssi:

Johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun I (2 op) – lähiopetus/verkkokurssi

Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan
opetussuunnitelmien mukaan

Lisäksi suunnitteilla:

Kansainvälinen oikeus (5 op)

Kieliopintojakso

Turun yliopiston Kieli- ja viestintäopintojen keskuksen opetussuunnitelman mukaan

Inledning till juridisk svenska 2 op (kurssi peruttu)

Talousoikeuden opintojaksoja

Vaasan yliopiston Johtamisen akateemisen yksikön opetussuunnitelmien mukaan

Talousoikeus ja liiketoiminnan etiikka 6 op – ayTOIK1023 – syksy 2024 (kurssi käynnissä)

Henkilöstöoikeus 6 op – ayTOIK2030 – kevät 2025

Muu oikeusalan koulutus

Järjestämme oikeudellisiin teemoihin ja kysymyksiin liittyvää täydennyskoulutusta ympäri vuoden. Kouluttajamme ovat asiantuntijoita, jotka tuntevat lainsäädännön muutokset ja niihin liittyvät ajankohtaiset koulutustarpeet.

Koulutustarjontamme päivittyy jatkuvasti. Otamme myös vastaan koulutusehdotuksia ja -toiveita.

Katso tulevat koulutukset:

Työoikeutta esihenkilöille 23.4.2025

Ole hyvä ja hyväksy statistics, marketing evästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Ilmoittautuminen ja opintomaksun maksaminen

Koulutuksiin ilmoittaudutaan Tampereen kesäyliopiston verkkosivujen kautta. Kunkin opintojakson tai koulutuksen tiedoissa ilmoitetaan viimeinen ilmoittautumispäivä sekä opintomaksu. Jokaisen koulutuksen sivulla on kurssikohtainen ilmoittautumispainike, joka avaa ilmoittautumislomakkeen. Opintomaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Maksu voidaan myös laskuttaa esimerkiksi työnantajalta.

Ilmoittautumisohjeet
Perumisehdot